Päätoimituksen tervehdys
Hei!
Wappu 2023 on tätä kirjoittaessa jo lähes nurkan takana. Päätoimitukselle kuluva talvi ja kevät on ollut työntäyteistä aikaa, mutta nyt alkaa maaliviiva jo etäisesti näkyä ja kohta pääsemme nauttimaan.
Jos päätoimitusta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, ei se olisi ainakaan nuorekas. Kokemusta Rattoradiosta on molemmilla päätoimittajilla jo ammoisista ajoista asti. Tämä ei kuitenkaan estä uuden oppimista ja siitä innostumista, päinvastoin! Lauri on tehnyt tämän jo kerran aiemminkin, mutta ilmeisesti ei traumatisoitunut tarpeeksi vielä ensimmäisellä kerralla. Ida puolestaan on omasta mielestään tehnyt radiossa jo “kaiken” päätoimittamista lukuunottamatta. Joten tässäpä sitä ollaan!
Rattoradio tarjoilee eetteriin tänä Wappuna perinteiseen tyyliin ohjelmaa laidasta laitaan. Ohjelmakalenteri täyttyi ennätysvauhtia ja mukaan on päässyt kaikkea leppoisista aamuohjelmista koko yön kestäviin tykittelyihin, keskustelua vakavammista aiheista ja asiaohjelmia esimerkiksi sienistä ja murteista. Jostain syystä suosituimpia musiikkiteemoja tuntuvat olevan retroilu, nostalgia ja faijarock. Tuovatko mukana olevat jo valmistuneet ja töissä käyvät tekijät radioon keskiluokkaisuutta (ja -ikäisyyttä…) kompensoimaan tuoreempia tekijöitä?
Kertoo kai sekin jotain tämän homman hauskuudesta, ettei vuosikymmenenkään jälkeen osaa sanoa ‘ei’ Rattoradion kutsulle?
Parasta Wappua!
Rattoisin terveisin,
Lauri Pekkarinen ja Ida Viinikka
Rattoradion päätoimitus 2023